|
Konsernin ydinliiketoiminta koostuu uistimista, koukuista, kalastussiimoista, kalastustarvikkeista ja muista kalastukseen liittyvistä välineistä. Uistimet ja siimat ovat hyviä esimerkkejä edullisimmista, mutta eniten lisäarvoa tuottavista kalastustarvikkeista. Uistimet ja siimat, kuten myös eräät muut kalastustarvikkeet, kuluvat käytössä tai häviävät, mikä puolestaan johtaa säännöllisiin uusintaostoihin. Myös kalastajien halu kattavaan uistinvalikoimaan, johon kuuluvat kaikki perusuistimet täydennettynä viimeisimmillä ”kuumilla” uutuuksilla, tekee tästä liiketoiminnasta sekä mielenkiintoisen että haastavan.
Kalastusvälinetoimialalla vallitsee suuri brändi-uskollisuus, mikä lisää tunnettujen ja laadukkaiden tuotemerkkien arvoa. Luonnonsyöttien käyttö vähenee jatkuvasti alati voimistuvan ”pyydä, punnitse ja vapauta” –kalastustavan seurauksena. Tämä suuntaus on lisännyt ja tulee jatkossa edelleen lisäämään korkealaatuisten uistinten kysyntää. Yksi Rapala-tuotteiden ainutlaatuisista piirteistä onkin, että ne ovat samaan aikaan sekä hyvin haluttuja ja kysyttyjä että kuluttajaystävällisesti hinnoiteltuja.Rapala on kiistaton markkinajohtaja perinteisissä vaapuissa. Konserni on erittäin vahva myös muissa uistinkategorioissa muilla kansainvälisillä uistintuotemerkeillään: Storm, Blue Fox, Luhr Jensen, Williamson ja Trigger X. Konsernin tuotemerkeillä myytävien uistinten liikevaihto oli noin 68 miljoonaa euroa vuonna 2009 (66 miljoonaa euroa vuonna 2008).Siimat ovat kuuluneet Rapalan tuotevalikoimaan jo vuosien ajan, mutta läpimurron tässä tuotekategoriassa Rapala teki ostamalla maailmanlaajuisesti tunnetun Sufix-siimabrändin. Vuoden 2009 tärkein tavoite siimaliiketoiminnassa oli Sufix-brändin integrointi Rapalan jakeluverkostoon. Konsernin siimaliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli noin 12 miljoonaa euroa (5 miljoonaa euroa vuonna 2008).VMC:n kolmihaarakoukut ovat markkinajohtajia huomattavalla markkinaosuudellaan maailman kolmihaarakoukkukaupasta. Konserni valmistaa ja myy myös yksi- ja kaksihaarakoukkuja. Koukkuliiketoiminnan liikevaihto oli vuonna 2009 noin 15 miljoonaa euroa (15 miljoonaa euroa vuonna 2008).Rapalan korkealuokkainen tarvikevalikoima koostuu fileointi- ja kalastusveitsistä, kalastajan työkaluista, kalastusasuista ja -laukuista sekä kalastajan aurinkolaseista ja muista kalastajalle välttämättömistä oheistuotteista. Niitä markkinoidaan pääosin Rapala-brändillä konsernin oman jakeluverkoston kautta. Tarvikkeiden liikevaihto oli noin 32 miljoonaa euroa vuonna 2009 (noin 35 miljoonaa euroa vuonna 2008).Konsernin kalastustuotteiden ja muiden konsernin tuotteiden lisäksi Rapala jakelee kolmansien osapuolien tuotteita urheilukalastukseen, metsästykseen, talviurheiluun ja ulkoiluun. Näiden tuotteiden liikevaihto oli noin 91 miljoonaa euroa vuonna 2009 (100 miljoonaa euroa vuonna 2008). Valtaosa Rapalan jakelemista kolmansien osapuolien tuotteista on urheilukalastustarvikkeita.Tasoittaakseen ydinliiketoimintansa kausiluontoisuutta Rapala valmistaa kalastustarvikkeiden ohella myös maastohiihtosuksia ja eräitä muita ydinliiketoimintaansa kuulumattomia tuotteita kuten lahjatavaroita. Konsernin muiden tuotteiden liikevaihto oli noin 18 miljoonaa euroa vuonna 2009 (25 miljoonaa euroa vuonna 2008). |
|
|